Ja taas on viikonloppu, kiva homma. Tunnin päästä hakemaan Harri töistä ja kanaverkko ostosten kautta mökille viikonlopuksi. Se olisi nyt sitten viimeinen viikonloppu aikaa järjestää kaikki kuntoon elukoita varten. Ja eihän sieltä puutukkaan enää, kun kanojen tilat. Tuli viime viikonloppuna saatua aidat hyvään kuntoon. Kaippa siellä on nyt sit joku peuralauma rynninyt kaikki langat poikki kymmenestä kohtaa:D Ei ne peurat kyllä kauhean montaa kertaa ole aitoi rikkonut, mut tää vois olla pitkästä aikaa se kerta kun ne olis niin tehnyt. Voisi kyllä hiaman ärräpäät lennellä...laitettiin nyt ihan uudesta rullasta lanka Kallen aitaan, kun se vanha oli solmittu jo niin monesta kohtaa kasaan:D Lammasaitoi ne peurat tuskin helposti saa tuhottua.
Pitää ottaa kamera mukaan ja tännekkin lisätä vähän päivityskuvaa koirista. Ukkokin on hiaman taas kasvanut, vaikkei sitä nyt ehkä niin kuvien kautta huamaa. Onhan se vielkin vähän tommonen honkkeli häslä. Muuton jälkeen saakin olla sitten ulkona niin paljon, kun haluaa. Alkaa lihaksetkin vähän kasvamaan. Harmi, kun nyt joutuu syöttämään kesäkuun loppuun asti elukkalääkärin antamaa erikoisruakaa. Ei saa antaa mitään muuta sen lisäksi=/ Peurat saa odottaa pakastimessa ja siellä niityllä sitten ihan rauhassa:D
Nyt auton pakkauspuuhiin!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti